Kulttuurilähtöinen jakso oli todellakin yhtä hullunmyllyä, varsinkin kun sitä ajattelee näin jälkeenpäin. Ennen juhlapukua käytimme aikaa korsetin valmistamiseen. Kuosittelimme 0-väljyyksillä olleesta valmiskaavasta ensin protot ja sen jälkeen valmistin omien mittojeni mukaan alusvaatekorsetin, jonka malli on rinnan yläpuolelle.
Valitettavasti en tullut dokumentoineeksi valmistusprosessia, joten tällä kertaa on tarjolla vain kuvia valmiista tuotteesta.
Materiaaleina korsetin miehustassa on duchesse-satiinia (polyesteriä) ja polyesterpitsiä Eurokankaan valikoimista. Pohjalla on satiinicoutil, joka on tilattu VenaCava desingilta Iso-Britanniasta. Mustat sirkat, spiraaliluut ja luukujanauhat ovat koulun varastosta. Nyörin, metalliluut ja plansetin tilasin Belle Modestelta.
Malliltaan tämä korsetti on rinnanyli menevää mallia ja se on alusvaatekorsetti, sillä takana ei ole varjokaitaletta. Kuitenkin varjokaitaleen lisäämällä korsettia voisi käyttää myös päällikorsettina.
Malli on hieman kiristävä ja sen on tarkoitus siloitella muotoja ja tuoda vyötäröä esiin. Taakse on jätetty tarkoituksella reilu nyöritysvara, jotta siinä olisi hieman "elämisvaraa"

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti