Olen aina ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä, pääasiassa ompelemisesta ja neulonnasta. Kuitenkin peruskoulun jälkeen aloitin lukio-opinnot ja rakas harrastus jäi taka-alalle. Lukion jälkeen pidin välivuoden Puolustusvoimien parissa, jonka jälkeen aloitin restonomi opinnot vuonna 2011. En kuitenkaan viihtynyt alalla ja viimeistään seuraavana vuonna ollessani äitiyslomalla päätös vaatetusalalle siirtymisestä oli valmis.
Opinnot aloitimme hyvin alkeista, sillä kyseessä on käsi-ja taideteollisuuden perustutkinto, joka on tarkoitettu peruskoulun suorittaneille. Aloitin ylioppilaspohjaisella linjalla, jolloin opinnot on typistetty kaksivuotisiksi.
Ensimmäinen työ oli laukku. Halusin käyttää osittain kierrätysmateriaaleja työssäni, laukun alaosa on valmistettu vanhoista farkuistani. Yläosaan löysin Eurokankaasta edullista markiisia.
Minulle jäi aikaa myös toisen hameen valmistamiseen, materiaalina villasekotekangas. Malli on ideoitu netistä löytämäni hameen pohjalta, joskin lopputulos on hieman kellotetumpi. Edessä on laskostettuna samaa kangasta.
Opinnot aloitimme hyvin alkeista, sillä kyseessä on käsi-ja taideteollisuuden perustutkinto, joka on tarkoitettu peruskoulun suorittaneille. Aloitin ylioppilaspohjaisella linjalla, jolloin opinnot on typistetty kaksivuotisiksi.
Ensimmäinen työ oli laukku. Halusin käyttää osittain kierrätysmateriaaleja työssäni, laukun alaosa on valmistettu vanhoista farkuistani. Yläosaan löysin Eurokankaasta edullista markiisia.
Varsinainen aiheemme orientoitumisjaksolla oli kuitenkin hameen kaavoittaminen ja valmistaminen. Hieman ohjeistuksesta poiketen valmistin hameen juhlakäyttöön. Koin työn mielekkääksi sillä siinä oli tarpeeksi haastetta minulle. Materiaaleina käytin puuvillasekoitekangasta ja pääliosa on sifonkia. Tämän hameen mallin olen suunnitellut itse.