Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö niin? Haluaisin kovasti toteuttaa tätä ajatusta myös omassa työskentelyssäni, mutta minulla on paha tapa suunnitella päässäni - ja jättää ne suunnitelmat sinne. Paperille syntyy ennen työn toteuttamista yleensä vain pakolliset, vaikka suunnittelutyötä varmasti helpottaisi myös kirjallinen dokumentointi.
Tein tänään koko päivän tasokuvia ja poikkileikkauskuvia ProSketch ohjelmalla. (Jonka toimivuus ja loogisuus on sitä luokkaa, että olen pian kalju) Olin tehnyt kuvat jo aikaisemmin käsin, mutta koska jälki on koneella tehtynä ihan eri luokkaa, päätin ryhdistäytyä näin viimeisen työni kunniaksi ja panostaa ulosantiin.
Kauluksen muotoa hain vasta takin valmistuttua, joten sen lopullinen versio pääsi sellaisenaan näihin tasokuviin, eikä siitä ole olemassa luonnosversioita. (Takkihan on siis valmis jo)
Poikkileikkauskuvat ovat tekninen muoto ilmaista työtapoja toiselle. Niistä näkee suoraan, millaisia saumarakenteita tuotteen valmistuksessa on käytetty. Näiden kuvien, työohjeen ja kaavojen avulla myös toisen ihmisen olisi mahdollista valmistaa täysin samanlainen tuote.
![]() |
Pääsin tekemään aika huolettoman leikkuusuunnitelman, sillä kangasta tuli enemmän mitä olimme asiakkaan kanssa tilanneet. |
![]() |
Miehusta odottaa ensimmäistä sovitustaan. |
22.4 päivitetty lopulliset poikkileikkauskuvat